tiistai 12. helmikuuta 2013

Pentuja vielä vapaana

Pennut terveystarkastettu ja silmäpeilattu.
Uros myyty ja yksi nartuista varattu.
Jäljellä olevat terveitä kaikin puolin :)

Nartuista vapaana vielä MH No One Like You jolle etsin ensi sijaisesti tavoitteellisesta harrastamisesta kiinnostunutta yhteistyökykyistä kotia.
Sekä Mh Send Me An Angel, jolle myös harrastuskotia.

Nämä pennut ovat vilkkaita ja toimintakykyisiä, joten tokoon, hakuu, agiin jne. aivan loistavia tyttöjä :)



perjantai 8. helmikuuta 2013

Pennut jo 7.viikkoa

Voi ei, mihin tämä aika menee....
Pennut tänään jo 7.viikkoa ja kohta ne lentää pesästä pois, enkä ole yhtään ehtinyt päivittelemään blogiakaan.
Monesti tuli mieleen että kuinka sellainen kasvattaja joka käy myös töissä ehtii pentujen kanssa puuhailla, itse olen vain 2.pvänä koulussa ja muuten kotona touhunnut pentujen kanssa.
Ollaan ajeltu autolla, käyty paikallisen Abc:n pihalla hihnan kanssa pyörimässä, käyty kyläilemässä ihan vieraassa paikassa, tavattu lastenvaunut, vanhuksia ja ensi viikolla olisi tarkoitus että lauma eskareita tulee meille palluttelemaan pentuja.
Nämä on kyllä jo niin sosiaalisia että ei tosikaan :)
Luonteet, herkkys ym. on kyllä tullut hyvin esille, kaikki on niin erilaisia omalla tavallaa.
Ihanan avoimia, rohkeita ovat kaikki, toiset tarttee enemmän aikaa sopeutua kuin Kaunotar joka on suuna päänä joka paikassa =D voisin jopa kuvailla ylisosiaaliseksi Collieksi.

Tässä 6,5vkos kuvat


Mustan Helmen Send Me An Angel
'Tähti'


Tähti 6,5vko


Mustan Helmen Belive In Love



Nokinenä 6,5vko

Mustan Helmen Lonely Nights


Möhkö 6,5vko


Mustan Helmen Still Loving You



Kotka 6,5vko


Mustan Helmen No One Like You


Kaunotar 6,5vko


Koko Jengi 6,5vko